Halusin aloittaa täten siis aivan uuden blogin, samalla kun mun elämässä alkaa periaatteessa ihan uusi luku, nimittäin lukio. Pääsin siis Sibelius-lukion musiikkilinjalle jännittävien ja hermoja raastavien koe-esiintymisien kautta, ja nyt olisi tarkoituksena siellä seuraavat kolme vuotta ahertaa.
Uusi blogi siksi, että vanhaan kirjottamisesta oli jo into loppunut ja se ei tuntunut enää omalta, kun tässä on viime aikoina tullut vähän pakonkin alla kasvettua :) Tähän blogiin aion kirjotella mun arkipäivän elämästä ja temmellyksistä, eli tylsiäkin juttuja saattaa olla luvassa, mutta ei hätää! Yritän kuitenkin pitää tämän kaiken sen verran kiinnostavana, että lukea jaksaa!
Pitemmittä puheitta toivotan teidät kaikki tervetulleeksi mun upouuteen blogiin oppimaan musta ja mun elämästä jänniä ja ei niin jänniä juttuja! :)